Kansanparantaja saa jatkaa Venäjän televisiossa

Su 18 07 10 - Taneli Dobrowolski
1tv.ru
Malahov+
Kansanparannukseen keskittyvän Malahov+ sarjan tunnus.

Venäjän pääkanava Pervyij Kanal kiistää huhut, joiden mukaan se olisi lopettamassa kansanparantamiseen keskittynyttä Malahov+ ohjelmaa. Asiasta kertoi sunnuntaina ykköskanavan vastaava tuottaja Aleksander Faifman.

Eho Moskvyn haastattelema Faifman kertoi, että kansanparantaja Gennadi Malahovin ohjelma jatkuu normaalisti myös tulevaisuudessa.
- Vaikka ohjelmaformaatti onkin hieman ”väsynyt”, emme kuitenkaan aio siitä luopua, Faifman totesi.

Gennadi Malahovin houstaaman Malahov+ ohjelman päättymisestä kertoi perjantaina uutistoimisto RIA Novostille nimettömänä pysytellyt Pervyij Kanalin televisiokanavan työntekijä.

Venäjällä suosittu Malahov+ sarjan ensimmäinen jakso esitettiin vuonna 2006 ja siitä lähtien ohjelmalla on ollut vankka ja vakiintunut katsojakunta. Sarjan isäntä Gennadi Malahov on kirjoittanut useita kirjoja kansanparannuksesta.

Ohjelmaa on kritisoitu lukuisia kertoja useimmin siitä, että eräät ohjelmassa esitettävät kansanparannuskeinot ovat epäilyttäviä ja voivat johtaa terveyden vaarantumiseen.

mixnews.lv

Kommentit