Nuorisojärjestö Nashi
2000-luvulla nuorisoa valjastettiin erilaisten poliittisten päämäärien välineeksi. Tunnetuimpia esimerkkejä tästä on rautaesiripun tälläkin puolen huomiota herättänyt nuorisoliike Nashi.
Nuorisojärjestö Nashin virallinen nimi on Nuorison demokraattinen antifasistinen liike Nashi. Se perustettiin nuorisojärjestöjen luvatussa maassa Venäjällä, maan presidentinkanslian aloitteesta vuonna 2005. Kyseinen järjestö on ollut tähän mennessä ainoa, jonka edustajia maan presidentti (Vladimir Putin) on tavannut säännöllisesti.
Taustat
Nashi mainittiin julkisuudessa ensimmäisen kerran tiettävästi talouslehti Kommersantin 21.2.2005 julkaisemassa Tavallista Nashismia –artikkelissa, jossa kerrottiin presidentinkanslian valmistelevan uutta nuorisojärjestöä Idushie Vmeste (Kuljemme yhdessä) –järjestön korvaajaksi.
Kommersantin tietojen mukaan järjestö perustettiin 17.1.2005 Pietarissa ja sen perustamiskokouksessa oli läsnä noin 35-40 nuorta, presidentinkanslian päällikkö Vladislav Surkov sekä Idushie Vmeste –järjestön ideologi Vasili Jakimenko.
Järjestö päätti tavoitella Kommersantin tietojen mukaan 200 000 – 250 000 jäsenmäärää ja sen johtoon asettui jo aiemmin mainittu Vaslili Jakimenko.
Järjestön perustaminen
Tammikuussa 2005 Nezavisimaya Gazeta uutisoi, että Moskovan lähistöllä, presidentinkanslian hallintaan kuuluvalla lomanviettopaikalla, järjestettiin Vasili Jakimenkon johdolla kaikessa hiljaisuudessa Nashi-järjestön konferenssi. Kyseisestä tapaamista pidetään järjestön Moskovan-osaston perustamiskokouksena.
Maaliskuun alussa samana vuonna siihen aikaan Idushie Vmeste –liikkeen johdossa toiminut Jakimenko kertoi julkisuudessa uuden ”fasisminvastaisen nuorisojärjstön” perustamisesta. Tiedotteen mukaan järjestön perustettiin toisen maailmansodan lähestyvät 60-vuotispäivän kunniaksi muutamien alueellisten nuorisojärjestöjen toimesta. Heti tiedotteen julkaisemisen jälkeen Nashiin alkoi liittyä jäseniksi erillisiä nuorisoliikkeitä eri puolilta Venäjää.
Järjestön virallinen perustamisliittokokous järjestettiin huhtikuussa Moskovassa. Pääosin suljetuin ovin pidettyyn kokoukseen osallistui noin 700 edustajaa arviolta 30:stä alueellisesta yksiköstä.
Kokous valitsi johtajakseen Vasili Jakimenkon, joka samalla luopui samalla Idushie Vmeste –järjestön johtajuudesta.
Kokouksessa linjattiin järjestölle ideologiset raamit. Jakimenkon määritelmien mukaan Venäjä on ”maapallon historiallinen ja maantieteellinen keskus". Sitä uhkaa "kommunistien, fasistien ja liberaalien epäpyhä allianssi, joka vastustaa presidentti Vladimir Putinia”. Kokouksessa Nashi määritteli vihollisekseen myös ”oligarkkikapitalismin”, joka on järjestön mukaan ”epäoikeudenmukainen sekä epädemokraattinen”.
Kokouksessa hyväksytyssä järjestön manifestissa todettiin muun muassa, että ”Venäjä on uuden sukupolven megaprojekti, jonka vihollisia ovat fasistiset järjestöt, niitä sympatiseeraavat liberaalit, byrokraatit sekä oligarkit. Konkreettisiksi vihollisiksi luettiin muun muassa liberaalipoliitikot Irina Hakamada sekä Garri Kasparov. Sen sijaan presidentti Vladimir Putin luettiin Nashin ”ystäviin”.
Järjestön rakenne
Artikkeli jatkuu myöhemmin…
Tuoreimmat uutiset
Kuvagalleriat
Videot
Tuoreimmat blogikirjoitukset
Ilmoitukset
Tapahtumat sivulla
Dmitri Medvedev
Onnittelen kaikkia opiskelijoita Tiedon-päivän johdosta. Erityisesti onnittelen ekaluokkalaisia ja heidän vanhempiaan.
Valikoituja sitaatteja
Venäläisten kanssa on helpompi puhua maidemme välisistä suhteista kuin suomalaisten kanssa. Venäläiset ovat fiksuja ja he ymmärtävät...
Kansalla on asiaa
Antero Eerola -vasemmistoliitto siis työskenteli aikaisemmin Jaakko Laakson (vasemmistoliitto) eduskunta-avustajana. Laakso tietää,...

![[field_etunimi-raw] [field_sukunimi-raw] [field_etunimi-raw] [field_sukunimi-raw]](http://www.taneli.net/sites/default/files/imagecache/kuva_50/slobot/kuvat/1/16-05-2010-7.jpg)
















