Nyt tarkkana Venäjän liikenteessä!
Venäjän parlamentin ylähuone hyväksyi keskiviikkona lakimuutoksen, jonka mukaan Venäjän liikenteessä ryhdytään noudattamaan nollatoleranssia. Pahimmillaan tämä voi pahimmillaan tarkoittaa sitä, että pieninkin määrä alkoholia veressä voi johtaa ajokortin ja liikennekulkuneuvon menetykseen.
Lakimuutos odottaa enää presidentin hyväksymistä, mikä lienee vain muodollisuus, koska lakimuutosehdotus on alun perinkin presidentti Dmitri Medvedevin käsialaa.
Tässä vaiheessa ei ole vielä tiedossa, missä vaiheessa uusi laki astuu varsinaisesti voimaan. Selvää kuitenkin on, että jo nyt kannattaa seurata entistä tarkemmin ajokuntoaan Venäjällä ajettaessa.
Vielä on vaikea sanoa arvioida, miten tiukasti lakia aletaan sen voimaan tultua valvoa. Voiko esimerkiksi jo mitättömän pieni määrä alkoholia veressä johtaa vakaviin ongelmiin vai selviääkö sellaisissa tapauksissa esimerkiksi sakoilla? Tuntien liikennemiliisin käytännöt, puhallutuskokeet ja niistä mahdollisesti seuraavat toimenpiteet tulevat Venäjän teillä kuitenkin varmasti lisääntymään.
Emännän kanssa tapanamme on ollut käydä Viipurin tankkausreissujen yhteydessä ravintolassa ruokailemassa. Ruokailun yhteydessä olen toisinaan nauttinut tuopillisen keskiolutta luottaen siihen, että parin tunnin päästä - kun automatka taas jatkuisi - alkoholin määrä veressä olisi reilusti alle nykyisen rattijuopumusrajan, eli 0,3 promillen.
Tästä lähtien lounasolut jää takuuvarmasti nauttimatta.
Kirjoittaja
Tuoreimmat blogikirjoitukset
Kuvagalleriat
Videot
Tuoreimmat blogikirjoitukset
Ilmoitukset
Tapahtumat sivulla
Dmitri Medvedev
Onnittelen kaikkia opiskelijoita Tiedon-päivän johdosta. Erityisesti onnittelen ekaluokkalaisia ja heidän vanhempiaan.
Valikoituja sitaatteja
Venäläisten kanssa on helpompi puhua maidemme välisistä suhteista kuin suomalaisten kanssa. Venäläiset ovat fiksuja ja he ymmärtävät...
Kansalla on asiaa
Antero Eerola -vasemmistoliitto siis työskenteli aikaisemmin Jaakko Laakson (vasemmistoliitto) eduskunta-avustajana. Laakso tietää,...

![[field_etunimi-raw] [field_sukunimi-raw] [field_etunimi-raw] [field_sukunimi-raw]](http://www.taneli.net/sites/default/files/imagecache/kuva_50/slobot/kuvat/1/16-05-2010-7.jpg)




