Ryhmä hiiriä pääsee avaruuslennolle maksutta

Ma 19 07 10 - Taneli Dobrowolski
Wikipedia
Ryhmä hiiriä pääsee avaruuslennolle maksutta
Kuvan gerbiili ei todennäköisesti liity tapaukseen.

Samaan aikaan kun varakkaat ihmiset joutuvat maksamaan ensimmäisistä avaruusturistimatkoista huikeita summia, hiiret ja äyriäiset pääsevät avaruusmatkoille täysin maksutta.

Venäläiset tiedotusvälineet uutisoivat maanantaina, että avaruuteen aiotaan lähettää seuraavan Bion-M –lennon yhteydessä ainakin 45 hiirtä, kahdeksan mongoliangerbiiliä, sekä kirjava joukko erilaisia äyriäisiä ja muita nilviäisiä.

Vastineeksi maksuttomasta avaruusmatkasta oliot tosin joutuvat osallistumaan erilaisiin - mahdollisesti nöyryyttäviinkin - biologisiin kokeisiin.

Hiiret, gerbiilit, simpukat, kotilot ja muut äyriäiset viettävät avaruuden painottomassa tilassa yhteensä 30 vuorokautta, kertoo Interfaxin haastattelema venäläisen lääketieteellis-biologisen instituutin johtava tutkija Jevgeni Iljin. Tutkijan mukaan kokeiden avulla keskitytään tutkimaan tällä kertaa erityisesti pitkä-aikaisen avaruusmatkailun vaikutuksia.

Bion-M –lennon tutkimuksiin osallistuu tutkijoita myös ESA:sta, NASA:sta sekä muun muassa Japanista ja Etelä-Koreasta.

Koe-eläinten suureksi helpotukseksi kokeeseen osallistuvat elukat on avaruuslennon jälkeen tarkoitus palauttaa takaisin maan pinnalle.

Kirjoittaja

[field_etunimi-raw] [field_sukunimi-raw]
Lappeenranta

Kommentit